18.4.2024

Järjestelyvaraerät ovat alkaneet ja niistä tiedotetaan heti päättymisen jälkeen. Aleksian säilyminen omana toimintona oli erittäin hyvä päätös jonka eteen pääluottamusmies teki runsaasti töitä. 

Ottakaa rohkeasti yhteyttä ja kysykää asioista. Autan aina ja otan selvää ja niin pientä asiaa ei olekaan ettei sitä voisi kysyä.

t.pääluottamusmies Pia Vannesluoma


14.3.2024

Aleksia liikelaitos pysyy kunnan omana liikelaitoksena. Pitkäjänteisen työn tuloksena Aleksiaa ei ulkoisteta.

Kiitos kaikille Aleksialaisille jaksamisesta, yhteistyöstä ja hyvästä työstä Aleksiassa.

Hyvästä yhteistyöstä kiittäen 

Pääluottamusmies Pia Vannesluoma

13.3.2024

Yli vuoden olen pääluottamusmiehenä tehnyt töitä Aleksia liikelaitoksen eteen ja vuonna 2024 aloittanut yhdistyksen hallitus on tukenut tässä asiassa. Olen kirjoittanut lehteen , soittanut kunnanhallituksen ja valtuuston jäsenille, lähettänyt heille kannanottoja siitä miksi Aleksiaa ei kannata ulkoistaa. Olen kiertänyt kentällä ja kysellyt työntekijöiltä mitä kaikkea he tekevät. 

Maanantaina 11.3.2024 olin valtuuston kyselytunnilla kutsuttuna kertomassa Aleksiasta ja sen tekemästä tärkeästä työstä sekä vastaamassa valtuuston esittämiin kysymyksiin.

Tänään valtuusto päättää asiasta ja illalla tiedämme lopputuloksen. Olen itse paikalla silloin.

Tervetuloa myös Aleksialaiset kuulemaan päätöstä!

t.Pia Vannesluoma

5.3.2024

Kunnanhallitus esittää yksimielisesti valtuustolle ,että Aleksia liikelaitosta ei ulkoistettaisi. Valtuusto päättää asiasta 13.3.2024 . Jatkamme edelleen työskentelyä Aleksian pitämisestä kunnan omana liikelaitoksena.



4.3.2024

Edunvalvonta-asioita riittää ja päällimmäisenä on ollut Aleksia liikelaitos. Paljon on tehty Aleksialaisten eteen ja paljon vielä tehdään ennen valtuuston päätöstä 13.3.2024. Aleksialaisilla on täysi tukemme tässä asiassa!

Alueryhmä kokoontuu perjantaina ja siellä yhdistyksestämme mukana pääluottamusmies Pia Vannesluoma.

Etelä-Suomen yhdistysjohto kokoontuu ensi viikonloppuna ja paikalla on yhdistyksestämme pääluottamusmies ja hallituksen jäseniä. Siellä käydään ajankohtaisia asioita läpi.


Pääluottamusmies Pia Vannesluoma mukana mielenilmauksessa. 

Pääluottamusmiehen palsta

Lakossa oleville tarjolla lakkokahvit 14.12.2023 kahvila Aidassa klo 10-11.45.

Tule tapaamaan ja keskustelemaan kanssani. 

Työtaisteluterveisin

Pia Vannesluoma,pääluottamusmies, puh.040-3172532, pia.vannesluoma@nurmijarvi.fi



Syksyn aikana on ollut paljon asioita käsittelyssä ja osa niistä on vielä kesken.

Olen käynyt paikallisneuvotteluja työnantajan kanssa ja sain hyvän neuvottelutuloksen aikaiseksi. Olen mukana Kunta-alan kehittämisjaoksessa henkilöstön edustajana, jolloin olen näköalapaikalla kuntien tulevaisuuden näkymistä. Syyskuussa olin Nurmijärven Keudan rekry-karnevaaleissa ja olimme yhdistyksenä hyvin esillä. Lokakuussa osoitimme mieltä Nurmijärven torilla.

Aleksia liikelaitoksen tilanteesta käydään jatkuvia keskusteluja ja olenkin liittynyt Aleksian markkinakartoitusryhmään saadakseni riittävästi tietoa Aleksian tilanteesta. Olen maanantaina ja tiistaina 21.11.-22.11.2023 käynyt kertomassa Aleksialaisille viimeisimmät tiedot. Päätökset Aleksiasta ovat siirtyneet ensi vuoteen.


Olen tavannut eri ammattiryhmiä ja keskustellut heidän kanssaan heidän toiveistaan ja vastannut kysymyksiin koskien heidän ammattialaansa.

Olen myös kansainvälisyyskoulutuksessa joka järjestetään eri liittojen kanssa ja tehnyt hyvää yhteistyötä mm.teollisuusliiton,SEL:n(Suomen elintarvikeliitto) ja AKT:n(Auto-ja kuljetusalan työntekijäliitto) kanssa.

Kävin myös Vihdin Luksia-oppilaitoksessa kertomassa liitosta,sen hyödyistä ja koulunkäynninohjaajan työstä.

Tämän lisäksi paljon on ollut ja on jäsenten yhteydenottoja ja käyty hyviä keskusteluja. Suurkiitos teille jäsenille. Ilman teitä ,ei olisi meitä. 

Ottakaa aina yhteys jos on mitä tahansa kysyttävää niin autan ja selvitän asioita mielelläni.

Yhdessä olemme vahvempia!

Ystävällisin terveisin

Pia Vannesluoma, pääluottamusmies, 040-3172532


Oppilaitosyhteistyötä Nurmijärven Keudassa syyskuussa 2023. 






Oikealla kuvassa mielenilmaus Kirkonkylän torilla. 









Senaatintorilla tapasin jäseniä ja aktiiveja palkkapäivä-tapahtuman merkeissä. Yhdessä saamme asiamme kuulluksi ja yhteisenä rintamana saamme asiamme esille. Ottakaa rohkeasti yhteyttä.


Pääluottamusmies

pia.vannesluoma@nurmijarvi.fi





9.2.2022

Hyvää alkuvuotta kaikille!

Liitto on aloittanut TES-neuvottelut joissa JHL tavoittelee parannuksia juuri sinun työehtoihisi.

Nurmijärvellä puhuttaa ja teettää töitä Nurmijärven veden yhtiöittäminen ja liittäminen Nurmijärven Sähköön. Tähän liittyvää työtä on jatkuvasti.

Kunnan NUUKA-ohjelma vaikuttaa kaikkeen toimintaan ja päätöksiin. Säästöjä yritetään löytää ja tässä asiassa pitääkin olla hereillä, että missä säästetään. Henkilökunta on resurssi ja voimavara, ei säästökohde. 

Varhaiskasvatus puhuttaa kun sijaisia ei saa ja henkilökunta joustaa. Työsarkaa riittää varhaiskasvatuksessakin.

Aleksia liikelaitoksen toimintaan vaikuttaa kaikki Keusoten päätökset ruoka- ja siivouspalveluiden osalta. 

Toivotaan että nyt kun rajoituksia aletaan purkamaan niin toiminta kaikkialla normalisoituu ja ihmiset voivat taas tavata toisiaan. 

Tsemppiä kaikille sinne työpisteisiin ja ottakaahan yhteyttä heti kun siltä tuntuu.


Työntäyteisin terveisin

Pia Vannesluoma

pääluottamusmies




27.10.2021

Syksy on jo pitkällä ja koulujen syyslomat ohi . Muistakaahan äänestää työsuojeluvaaleissa. 

Jhl:n ylintä päätösvaltaa käyttää edustajisto ja sinusta voi tulla edustajiston jäsen vaaleissa, jotka pidetään helmikuussa 2022. Edustajistossa äänesi kuuluu. Ehdokasasettelu on nyt auki 15.12.2021 klo 15.00 asti. Kaiken materiaalin löydät liiton sivuilta(jhl.fi) ja ilmoittautua voit esim. ottamalla yhteyttä  yhdistyksen hallituksen jäseneen.

Yhdistyksen syyskokous on 18.11.2021 klo 18.00 Lukkarin koulun ruokasalissa. Tervetuloa mukaan niin näemme siellä.

Syysterveisin

Pia Vannesluoma

Pääluottamusmies JHL067


03.08.2021

Elokuu on alkanut ja osa on palannut jo töihin,osa vielä lomailee.

Muistakaahan käyttää ePassianne jonne saimme lisää 70e ja sen arvo on nyt 140e. Tyhy- ja virkistysrahaa tuli lisää 60e ja sen arvo on nyt 120e. Etu on käytettävä vuoden 2021 loppuun mennessä. Nyt virkistäytymään ja nauttimaan ePassista.

Olen palannut lomalta joten minut saa kiinni 8-16. 

Elokuisin terveisin

Pia Vannesluoma

Pääluottamusmies JHL067

4.6.2021

Pääluottamusmiehen kuulumisia

Järjestelyvaraerät ovat ohi ja neuvottelut olivat haastavat. Jouduimme jättämään erimielisyytemme KVTES:n osalta. Tekniseen sopimukseen saimme työnantajalta lisää rahaa mitä ei ollut tapahtunut pitkään aikaan. TTES:n järjestelyvaraerään oltiin tyytymättömiä.

Työsuojeluvaalit ovat tulossa ja niitä järjestellään syksyä varten. Nyt kannattaa hakeutua ehdokkaaksi työsuojeluvaltuutetuksi.

Olen jatkanut kiertelyä koronan sallimissa rajoissa työpaikoilla.

Minut tavoittaa puh. 040-317 2532 tai sähköpostilla pia.vannesluoma@nurmijarvi.fi , ottakaa yhteyttä. Minut tavoittaa myös keskiviikko-iltaisin 16-18. 

Lomat ovat osalla jo alkaneet ja toisilla vielä edessäpäin mutta toivotan näin kaikille oikein hyvää kesää!

Työntäyteisin ja aurinkoisin terveisin

Pääluottamusmies

Pia Vannesluoma






Alkuvuosi ja kevät on ollut kiireistä aikaa. YT-neuvottelut on käyty konesalitoimintojen osalta ja saimme aikaan hyvän lopputuloksen, jonka seurauksena ketään ei irtisanottu,lomautettu tai määräaikaistettu.

Järjestelyvaraeräneuvottelut ovat käynnissä ja niistä tiedotan heti kun ne ovat päättyneet.

Olen  kierrellyt ympäri Nurmijärveä keskustelemassa teidän jäsenten kanssa. Kaikissa paikoissa en ole vielä ehtinyt/päässyt koronan vuoksi käymään, mutta tulossa olen heti kun se on mahdollista. Mielipiteenne on tärkeä, jotta voin sen ottaa edunvalvonnassa huomioon.

Minut saa kiinni sähköpostilla pia.vannesluoma@nurmijarvi.fi tai puh. 040-3172532. Mikäli en heti pysty vastaamaan, otan yhteyttä heti kun se on mahdollista. 

Työntäyteisin mutta aurinkoisin terveisin

Pia Vannesluoma

Pääluottamusmies

JHL067


 

JHL067 Pääluottamusmies 2021-2024

Pia Vannesluoma puh. 0403172532

pia.vannesluoma@nurmijarvi.fi

Toimisto; Nurmijärven virastotalo, Keskustie 2 A, PL 37, 01901 Nurmijärvi

Sovi tapaamisaika puhelimitse tai sähköpostilla, näin varmistat paikallaolon. 

Pääluottamusmiehen työaikamuoto on toimistotyöaika eli 36h15min/viikko.Työajan lisäksi oma 30min.lepotauko. Työaikaan sisältyy myös, työnantajan järjestämiä kokouksia, neuvotteluja, koulutuksia

                                                                                                     

 

 

Tammikuu 21pv.

Pääluottamusmiehen kuulumisia

Olen uusi pääluottamusmies Pia Vannesluoma. Olen ollut Nurmijärven kunnalla töissä yli 15 vuotta sekä Nurmijärvellä töissä n. 20 vuotta. Tänä keväänä heti työn alla järjestelyvaraerät ja NUUKA-ohjelma. NUUKA-ohjelmaan kannattaa tutustua Nurmijärven kunnan kotisivujen kautta. Lähestyvät kunnallisvaalit tuovat oman lisänsä tähän kevääseen.

Minut tavoittaa numerosta 040-317 2532 tai sähköpostilla pia.vannesluoma@nurmijarvi.fi. 

Mikäli en pysty heti vastaamaan palaan asiaan heti kun se on mahdollista.

Ota rohkeasti yhteyttä!

Pia Vannesluoma

Pääluottamusmies JHL067

pia.vannesluoma@nurmijarvi.fi

040 317 2532